Suorahaku

SomeHuntersin suorahaku on prosessina ketterä ja nopea. Tavoitteenamme on löytää yritykseen ja tehtävään sopiva asiantuntija 20 työpäivässä. Sopiva henkilö löytyy 100% varmuudella.

SomeHuntersin vahvuus on aktiivisessa löytämisessä. Tapamme toimia antaa asiakkaillemme varmuuden osaavan ja sopivan henkilön löytymisestä tehtävään ja organisaatioon, myös niissä henkilövalinnoissa, joita perinteisillä hakuprosesseilla on vaikea toteuttaa. Emme varastoi tietoja CV-pankkiin pölyttymään vaan lähdemme uuteen hakuun aina puhtaalta pöydältä.

Jokaisesta toimeksiannosta tehdään kattava lähtötilanneanalyysi. Arvioimme työympäristön, kulttuurin, tavoitteet ja työsisällön erityispiirteet. Kun molemmilla osapuolilla on selkeä yhteinen käsitys siitä, minkälaista osaamista ja persoonaa olemme hakemassa, löytäminen käynnistetään, toteutamme haun ja haastattelemme ehdokkaat. Koko prosessin aikana asiakas voi keskittyä omaan liiketoimintaansa luottavaisena siitä, että haku tuottaa oikeanlaisia tuloksentekijöitä. Haastattelujen perusteella seulomme joukosta parhaat osaajat, joista asiakas tekee lopullisen päätöksen. Luovuttaminen ei kuulu tapoihimme – jatkamme hakua siihen asti kunnes päädymme onnistuneeseen lopputulokseen.

Asiantuntijoiden löytäjä

Löydämme asiantuntijat, esimiehet ja ylimmän johdon avainhenkilöt.

Toimintamme on toimialasta riippumatonta. Olemme taitavia löytämään asiantuntijoita muun muassa palvelualoille, kuten rakennusalalle ja IT-alan toimijoille. Meiltä löytyy vahvaa näyttöä myös talousjohtajien ja myynninammattilaisten rekrytoinnista.

Yrityksen koolla tai sijainnilla ei ole väliä – motivaatio ja tarve ratkaisee.

Asiakkaitamme ovat niin pörssiyhtiöt kuin pk-yritykset.

Toimialueemme kattaa koko Suomen ja meiltä saat apua myös kansainvälistymiseen. Autamme sinua laajentamaan toimintaasi uusille markkinoille ja löytämään oikeat avainhenkilöt kansainväliseen työympäristöön.

Olemme löytäneet asiantuntijoita myös pienten yritysten avaintehtäviin. Pienellä yrityksellä ei ole samanlaista markkina-arvoa tai tunnettavuutta kuin suurilla toimijoilla, joten asiantuntijan löytäminen voi olla hyvinkin hankalaa. SomeHunters vie tiedon yrityksestä ja avoimesta tehtävästä eteenpäin oikeille tahoille. Jokaisessa yrityksessä on arvot ja kulttuuri sekä omat houkuttelevuustekijät, löydämme ammattilaiset, jotka jakavat yrityksen tavoitteet ja arvot.

Toimintamme on täysin luottamuksellista

Kaikki hakutoimintamme on luottamuksellista. Haluamme vaalia asiakasluottamusta viimeiseen asti, joten olemme päättäneet, että emme julkaise tarkempia referenssitietoja netissä, mutta voimme keskustella niistä kahden kesken.

Miksi?

Nopea, varma ja kustannustehokas toimintatapamme suorahaussa on suoraviivainen ja helposti budjetoitava.

Kenelle?

Suorahakupalvelumme on tarkoitettu esimiehille ja johtajille jotka haluavat löytää osaavaa henkilökuntaa asiantuntijoiksi, myyntiin, markkinointiin ja johtamiseen.

Toimitusaika

Toimitusaika on työn haastavuudesta riippuen 20-30 työpäivää, aikataulu päätetään toimeksiantoa tehtäessä.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää asiantuntijan löytämisestä.

Suorahakuprosessi

Suorahaku alkaa aina kattavalla lähtötilanneanalyysilla, jossa identifioimme tarkasti tehtäväkuvan, tavoitteet ja mittarit sekä haettavan henkilön persoonan ja osaamisalueet. Sitten haluamme oppia yrityksenne kulttuurin, houkuttelevuustekijät, tahtotilan ja tavoitteet. Lähtötietojen pohjalta käynnistämme haun ja lähdemme hakemaan yritykselle sopivaa ammattilaista verkostojemme kautta.

Käymme läpi potentiaalisia osaajia, ensin puhelimitse ja arvioimme heidät henkilöinä. Kutsumme haastatteluun kiinnostavimmat henkilöt ja valitsemme heistä parhaat esiteltäväksi asiakkaalle. Viimeisessä vaiheessa haastattelemme asiakkaan kanssa 2-4 tehtävään sopivinta henkilöä, joista asiakas tekee lopullisen valinnan.

”Olemme hyviä löytämään sitä mitä asiakas haluaa”

SomeHunters on henkilövalintojen kokenut asiantuntija, jolla on vankkaa osaamista ja näyttöä onnistuneista suorahakuprosesseista. Toimintatapamme on tehokas ja haun läpivientiaika on nopea. Olemme kustannustehokas ja ketterä suorahakukumppani.

Osaavan työntekijän löytäminen voi olla äärimmäisen aikaa vievä ja kuluttava prosessi. Kun annat työn SomeHuntersin osaaville ammattilaisille, voit itse keskittyä rauhassa omaan työhösi. Autamme sinua löytämään juuri oikean osaajan, jota yritys tarvitsee, nyt tai tulevaisuudessa.

Kiinnostaako suorahaku?

Uuden osaajan valinta on aina mahdollisuus. Oikeat henkilöt parantavat yrityksen toimintaa ja tuloksellisuutta. Sijoita itseesi ja yritykseesi – anna suorahakuprosessi SomeHuntersin hoidettavaksi.

Ota yhteyttä, niin jutellaan asiasta enemmän ja sovitaan tapaaminen »

Ota yhteyttä

Ota meihin yhteyttä oheisella lomakkeella.

Voit kuvailla lähtötilannetta ja henkilöstötarvettasi. Olemme sinuun yhteydessä viestisi tiimoilta mahdollisimman pian.

SomeHunters logo

Violin 3 krs. Business Park Quartetto, Linnoitustie 4 A, 02600 Espoo

linkedin

Ota yhteyttä